Aloitan lainaamalla otteita Janne Saarikiven Vieraskynästä (HS 5.6.2021):

”Voi kuinka elämä hioisi sinusta sellaisen, että sinä alkaisit näkyä…näkyisi se murtuma, jossa kaikista muista erillinen ihminen tulee näkyviin. Tiedän että jos näkisin sen kohdan, rakastaisin sinua…, en siksi, että täytät jonkin odotuksen, vaan koska olet erilainen kuin kukaan toinen.”

Elämä voi viedä meitä kohti itseämme, tai itsestämme pois. Liike on edestakaista. Mitä vahvemmin onnistumme jossakin elämämme vaiheessa ankkuroitumaan omaan olemukseemme, sitä helpompi on palata takaisin. Ennen ankkuroitumista olemme tuuliajolla ja vietävissä. 

Ankkuroituminen synnyttää meissä sisäisen turvallisuuden tunteen, jossa ei ole hätää. Tiedämme minne palata ja siellä on koti. Kun tunnet olevasi kotona itsessäsi, kaikki on pohjimmiltaan aina hyvin riippumatta siitä, miten kaikki on. 

Mieti hetkeä, jolloin viimeksi olet vaikuttunut toisesta. Et pintapuolisesti ihaillen tai kahdehtien, vaan tavalla joka jätti sinuun syvän ja hyvän jäljen. Silloin kohtasit Ihmisen, olevaisen joka on turvassa omassa itsessään, ja jonka luona myös sinä voit olla turvallisesti sinä.

Nyt ja tulevaisuudessa kaikki on, miten sattuu, ja muuttuu kaiken aikaa. Jokainen johtaja johtaa jatkuvaa muutosta. Ainoa mikä on ja pysyy, on syvin olemuksemme. Siihen kiinnittyminen antaa rauhan, voiman ja rohkeuden. Sekä itsellemme että muille. 

Kun johtajana olet kotona itsessäsi, luot myös ympärillesi turvallisuuden tunnetta, tilaa olla ja tehdä. Erilaisena kuin kukaan toinen. Et koe erilaisuutta uhkana arvollesi vaan arvona, jota haluat vaalia ja vahvistaa. Hyväksymällä epätäydellisyyden itsessäsi avaat portin kasvulle muissa.

Ajat ei eivät vaadi johtajalta muuttumista, vaan vahvemmin itsekseen tulemista.     

Miten kaukana olet kotoa? Muistatko miltä siellä näyttää? Mikä tekee kodistasi kodin, parhaan paikan maailmassa juuri sinulle? Anna sen näkyä, ja annat parastasi myös muille. Älä kuvittele, että vieraasi viihtyvät pintakiillossa. He viihtyvät siellä missä maistuu elämä.